Täällä ollaan!
Tai on oikeastaan oltu jo hetki. Tarkalleen ottaen kolme viikkoa.
Instagramin storyn puolelle olenkin jakanut väläyksiä arjestani välillä enemmän ja välillä vähemmän. Varsinaisten postauksien osalta olenkin sitten ollut hiljaa niin Instagramissa kuin täällä blogissa. Ihan hirveästi en alkuun viestitellyt tai soitellut myöskään perheen ja kavereiden kanssa. Tähän on pari simppeliä syytä.
Ensimmäinen on internetyhteys. Suomalaista liittymääni käyttäessäni nettiyhteys oli umpisurkea lähes koko ajan. Kun hankin paikallisen liittymän, yhteys alkoi pelata huomattavasti paremmin. Ei tässä nyt vieläkään Suomen nopeuksissa liikuta, mutta nyt tätä voi jo kutsua toimivaksi.
Irlantilaisen sim-kortin hankkiminen oli sinänsä hauskaa. Ajattelin näppäränä tyttönä tilata sen netistä, mutta ei. Olisin tarvinnut irlantilaisen puhelinnumeron saadakseni prepaidin uudella irlantilaisella puhelinnumerolla. Lomake ei hyväksynyt suomalaista numeroa. Ja kyllä, kokeilin pariakin operaattoria. Liikkeessä homma taas hoitui valtavan sujuvasti muutamassa minuutissa, kunhan sinne pääsin raahautumaan.
Toinen syy hiljaisuuteni oli ihan puhtaasti kotiutuminen. Se otti pienen hetken. Muutaman päivän ajan tuntui että ramppasin typeränä pää tyhjänä edestakaisin saamatta mitään aikaan. Lisäksi olin aivan järkyttävän väsynyt, sillä liikuntamääräni moninkertaistui totutusta. Vaikka kropassa ei varsinaisesti väsymys painanut, huomasi väsymyksen aina illalla kun kaatui sänkyyn. En muista, milloin viimeksi olisin nukahtanut niin nopeasti kuin täällä alkuun.
Liikuntamäärän lisäksi uusiksi meni kerrasta ruokailu- ja unirytmi. Syön nykyään joka aamu annoksen puuroa ja leivän tai pari päälle. Ei ole tapahtunut varmaan sitten Hinkula-vuosien. Ainiin, ja opettelinhan minä sujuvasti myös syömään sieniä kun en kehdannut kieltäytyä, kun niitä kannettiin pari kappaletta naaman eteen alkupalaksi ravintolassa heti ensimmäisenä iltana. Sen sentään muistin sanoa, etten syö kalaa. Unirytmi taas on nykyään lähes aikuismainen: Keskimäärin puoliltaöin unille, kahdeksalta ylös. Ei enää kolmeen asti yöllä kukkumista ja puolillepäivin torkkumista.
Mutta tätä postausta en venytä enempää. Ajatus olisi alkaa naputella postauksia asia kerrallaan. Jos on jotain tiettyä, mikä kiinnostaa, niin heitä ihmeessä kommentti niin voin sitten tarttua siihen!


Kommentit
Lähetä kommentti